Aluksi
Avaan pienen sangon muovikannen. Sangossa on koirille tarkoitettuja, pyöreitä nameja. Kerään nameja pikkuruiseen metalliseen kulhoon. Lysti-koira seuraa tekemisiäni. Lystillä on monta eri vaihtoehtoa:
-
-
-
- — suljen silmäni ja jatkan uniani
- — pysyn makuulla, mutta seuraan, mitä ihminen tekee seuraavaksi
- — lähden heti rientämään kohti välieteistä.
-
-
Lysti valitsee yhden kolmesta vaihtoehdosta. Valinta perustuu ilmiselvästi päättelyyn, sillä se tietää, mitä seuraa, jos valitsee kolmannen mahdollisuuden. Joutuu odottelemaan suljetun oven takana. Se on kuitenkin varma, että kannattaa tassutella välieteistä kohti.

Aion kuvata, millä tavoin päätellään asioista. On ilmiselvää, että Lystikin päätteli, ennen kuin nousi ja lähti kohti välieteistä. Kajoamme erilaisiin tapoihin päätellä. Aluksi otetaan esille kymmenen erilaista tilannetta ja päättelyä.
Ensin joudun kuitenkin perustelemaan lukijalle ja itselleni, miksi otan päättelyn puheeksi. Kysyn, mitä voi tapahtua, jos ei päätellä vaan tehdään jotakin suoraan jonkin havainnon, jonkin impulssin perusteella.
-
-
-
-
- — syntyy vakavia virheitä
- — jatketaan kaavamaista käyttäytymistä
- — joudutaan ongelmiin toisten kanssa.
-
-
-
Heikko päättely tulee esimerkeissä esiin. Ja vahvan päättelyn mahdollisuudet avautuvat. Vahva päättely onnistuu hitaana ajatteluna (Kahneman).
Lysti menee välieteisen ovelle. Se tietää etukäteen, mitä ihmisen toiminta merkitsee: joudun odottamaan oven takana, kun ihminen sijoittelee nameja etsittäväksi ympäri huoneistoa, mieleni täyttää kiihkoinen etsinnän mahdollisuus ja herkulliset namit.
Lysti tekee oikean päätelmän. Kun ovi jälleen avautuu, voi etsintä alkaa. Kuono, haistelu ja loistava hajuaisti vievät tulokseen. Nameja löytyy tuolien ja pöytien rakenteista, mattojen alta, uunin vierestä, ovien takaa…
Päättelyn maailmasta löytyy alustava kartta!
Päättely 1 —päättely ilman perusteluja, pelkkä reagointi
Päättely 2 — päättely auktoriteettien varassa ja ohjaamana
Päättely 3 — päättely kilpailevista vaihtoehdoista
Päättely 4 — päättely käännyttämisen yhteydessä
Päättely 5 — somen käyttö ja nuorten mielenterveys: päättely monitahoisen ongelman yhteydessä
Päättely 6 — sosiaalisen kiinnittymisen yhteys sijaiskotien onnistumiseen
Päättely 7 — opit – kivijalkamme
