On mahdollista, että teemme useimmat päätelmämme auktoriteettien varassa. Auktoriteetti tietää, häntä uskotaan ja häneen luotetaan. Auktoriteetti voi olla päivän lehti, uskonnollinen johtaja, tiedemaailman asiantuntija, työpaikan esimies, isä, äiti, ystävä jne.
Aloitan uskoutumisilla…
Kysyn kommentteja Paavolta. Pyydän hän kertomaan omasta auktoriteettisuhteestaan, suhteesta omaan isään.
— Ensin isä oli suuri, tunnustettu auktoriteetti. Sitten hänen asemansa mureni. Lopulta hänellä ei minun silmissäni ollut mitään arvovaltaa. Alussa luotin auktoriteettiin, mutta luottamukseni mureni, kun isäni kohteli meitä sisaruksia epäoikeudenmukaisesti. Entä oma tapani toimia? Aika nopeasti aloin löytää oman linjani, löysin varmat ja selkeät tavat toimia. Isäni yritti asettua joskus poikkiteloin. Kun tein koulutusalan valintoja, hän uhkaili tuen vetämiseltä (rahat) pois. Sanoin rohkeasti ja suoraan, että sitten teen omat ratkaisuni itsenäisesti.
Leena kuuntelee Paavon kertomusta, ja sitten hän kommentoi omaa kokemustaan:
”Äitini oli isän alistama, eikä hänellä minunkaan silmissäni ollut arvovaltaa tippaakaan. Toisaalta kuitenkin luotin hänen sanaansa ja toimintaansa täysin. Oma tapani toimia oli aluksi hyvin epävarma ja tulevaisuus näytti sumealta. En myöskään rohjennut kovin selvästi ilmaista omia ajatuksiani. Noudatin käskyjä. Sitten isäni kuoli äkillisesti. Koko perheen dynamiikka muuttui…”
Matti kertoo:
”Veljeni oli minulle suuri auktoriteetti. Olin häntä kolme vuotta nuorempi. Hän määräsi mitä tehdään. Jossakin takaraivossani oli kuitenkin epäily häntä kohtaan. En oikein osannut luottaa häneen. Minulle kehkeytyi hyvin varma ja selkeä käsitys omasta toimintatavastani. Mutta olin arka ilmaisemaan käsityksiäni. Tässä ristiriitaisessa tilanteessa ikäänkuin hoipuin toiveiden täyttämisen ja käskyjen noudattamisen sekä itsenäisen toiminnan välillä. Eräänä päivänä jouduimme tappeluun keskenämme. Nykyisin pidämme edelleen etäisyyttä toisiimme”.
Alina pohtii:
”Koen, että olen ehdollistunut tottelemaan ja uskomaan auktoriteetteja. Haluaisin kerta kaikkiaan eroon tällaisesta. En vain tiedä, miten”.
Kalle muistelee:
”Kun tulin valituksi johtajaksi, menin mukaan yhteisön elämään aika radikaalit mielipiteet mukanani. Minusta siis tuli muodollinen auktoriteetti. Mutta ajatteluni mukaan tärkeää oli luopua siitä ja rakentaa yhdessä yhteisöllinen auktoriteetti. Teimme porukalla päätöksiä. Muodollisuudet tietysti hoidimme niin, että yhdessä rakennetut ratkaisut vietiin ’johtajan esityksinä’ hallintoelimille. Porukkana meillä oli ilmeisesti suuri, tunnustettu auktoriteettiasema koko yhteisössä, meihin voitiin luottaa, sillä mielivaltaiset, yhden ihmisen oikkuihin ja päähänpistoihin perustuvat ratkaisut eivät olleet mahdollisia. Löysimme hyvän asioiden valmistelun ansiosta aika nopeasti varmat ja selkeät käsitykset toimintatavoistamme. Jälkeenpäin ihmettelen, kuinka suoraan ja rohkeasti vastustimme omistajayhteisön yrityksiä kyseenalaistaa toimintaamme aika ajoin. Emme saaneet käskyjä, joita olisimme joutuneet noudattamaan tai ohittamaan. Toimimme itsenäisesti.
(Henkilöt edellä ovat fiktioita.)
Millainen on toimijuutemme auktoriteettien maailmassa? Tarkastelen seuraavia vaihtoehtoja:
Miten sijoitumme kartalle, jossa vaikuttaa se,
-
-
-
- kuinka tunnustamme toisen ihmisen, ryhmän tai organisaation auktoriteetiksi, A+/A-
- kuinka luotamme auktoriteettiin, L+/L-
- kuinka varmasti ja selkeästi toimimme, V+/V-
- kuinka rohkea ja suora on tapamme ilmaista oma käsityksemme, R+/R-
- kuinka haluamme noudattaa käskyjä tai päinvastoin toimia itsenäisesti, N+/I+
-
-
Kirkkoisä Tuomas Akvinolainen osoittautuu teoksessaan Summa Theologiae luottavaiseksi auktoriteetin seuraajaksi. Hänen A+ L+ V+ R+ N+ ilmenee esimerkiksi silloin, kun hän kysyy ”onko ihmisellä vapaa tahto” (ks. s. 158-160). Mitkä ovat Tuomaksen auktoriteetit, kun hän pohtii vapaan tahdon ongelmaa? Ne ovat
Apostoli Paavali: Roomalaiskirje: ”…sillä en minä tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä vihaan, sitä minä teen”.
Filosofi Aristoteles (Filosofi): ”Millainen itse kukin on, sellaiselta päämäärä hänestä näyttää.” Tuomas lisää: ”Mutta se, millaisia olemme, ei ole meidän vallassamme, vaan saamme sen luonnosta. Se, että tavoittelemme jotakin päämäärää, on siis meille luontaista. Se ei siis johdu vapaasta tahdosta”.
Tuomas ottaa mukaan Sirakin, joka sanoo: ”Jumala teki alussa ihmisen ja jätti hänet oman neuvonsa varaan”… ”eli vapaan tahtonsa valtaan”, huomauttaa glossa. Tästä Tuomas jatkaa omaan arvioonsa: ”Vastaan, että ihmisellä on vapaa tahto: muutoin neuvot, kehotukset, määräykset, kiellot, palkinnot ja rangaistukset olisivat yhdentekeviä”. Hän koettaa löytää sopusoinnun erilaisten käsitysten välillä. Pelastava köysi vapaan tahdon puolella löytyy vertailusta eläimiin ja lentäviin kiviin. ”Mutta ihminen toimii harkiten, sillä hän ratkaisee tietävällä voimalla, onko jotakin paettava tai tavoiteltava. Koska tämä erityistä tehtävää koskeva ratkaisu ei synny luonnon sysäyksestä vaan tietynlaisesta järjellisestä asioiden yhdistelemisestä, niin sen vuoksi ihminen toimii vapaasta harkinnasta ja voi päätyä eri tuloksiin. Järki voi näet kontingenteissa asioissa johtaa vastakkaisiin lopputuloksiin”.
Jätämme Tuomaan jatkamaan pohdintaansa, jossa hän miettii myös tunteiden osuutta.
Miten päättelyymme vaikuttaa oleminen auktoriteettien maailmassa? Onko mahdollista luokitella omaa käyttäytymistä tällaisessa maailmassa? Jos on, voiko se terävöittää ja vahvistaa omaa, itsellemme uskollista valintojen tekemistä?
Luokittelen ja kuvaan seuraavaksi erilaiset mahdollisuudet toimia valintojen tekijänä. Kun erilaiset vaihtoehdot yhdistellään, löytyy 32 suhdetta auktoriteetteihin. Poimin esiin muutamia ja nimeän ne. Nyt voimme kysyä, tunnistammeko oman käyttäytymistapamme seuraavista esimerkeistä:
A+ L+ V+ R+ N
→ Luottavainen auktoriteetin seuraaja
Auktoriteetti tunnustetaan, siihen luotetaan, toimintatapa ymmärretään ja oma näkemys voidaan ilmaista avoimesti, mutta lopulta käskyä noudatetaan. Onko riskinä tahdoton alistuminen?
A+ L+ V+ R+ I
→ Luottavainen itsenäinen toimija
Auktoriteetti tunnustetaan ja siihen luotetaan, mutta itsenäinen toiminta on mahdollista. Onko riskinä leimautuminen toisinajattelijaksi?
A+ L− V+ R+ I
→ Kriittinen itsenäinen toimija
Auktoriteetti on vahva, mutta siihen ei luoteta. Oma käsitys on selkeä ja se ilmaistaan suoraan. Onko riskinä poissulkeminen yhteisöstä?
A+ L− V− R− N
→ Epävarma alistuja
Auktoriteetti on suuri, luottamus siihen pieni, oma toimintakäsitys epäselvä ja oma näkemys jää piiloon. Käskyjä kuitenkin noudatetaan. Onko riskinä oman identiteetin menettäminen ja uhriutuminen?
A− L+ V+ R+ I
→ Itsenäinen, mutta auktoriteettia kunnioittava toimija
Auktoriteetin asema on pieni, mutta jos sitä kuitenkin pidetään luottamuksen arvoisena, toimija voi käyttää sitä yhtenä resurssina itsenäisessä päätöksessä. Onko riskinä jääminen sivuraiteelle?
A− L− V− R− N
→ Passiivinen epävarmuus
Auktoriteettiakaan ei erityisesti tunnusteta eikä siihen luoteta, mutta oma toimintakäsitys on epäselvä eikä omaa näkemystä ilmaista. Silti lopputuloksena voidaan noudattaa käskyjä. Onko riskinä ajautuminen kaaokseen, hyytyminen kaunantunteisiin?
Jos olet lukenut tätä sivua tähän saakka, olet kenties huomannut, että esimerkkeinä olevat käyttäytymisen mallit ovat jokseenkin ristiriidattomia. Tosiasiassa elämme maailmassa, jossa ihmiset käyttäytyvät, jopa Trumpin tavoin hyvin ristiriitaisesti, käyttäytyminen ei ole sisäisesti eheää, koherenttia.
Minulle valkeni fiktiivisten hahmojen tarinoissa auktoriteettisuhteiden ja -kokemusten muuttuminen, jopa Tuomas, arvostettu skolastikko mainitsee termin kontingenssi (mitä vain voi tapahtua eikä mikään ole välttämätöntä eikä mahdotonta).