Joskus itse kukin voi joutua vaativan tehtävän eteen. On esimerkiksi laadittava muistokirjoitus, jopa puhuttava se haudan äärellä tai muistotilaisuudessa. Entäpä itselle tehty muistokirjoitus? Sellaista puuhaa harrastetaan ilmeisesti joillakin löydä itsesi -tyyppisillä pörröisillä kursseilla.
Minua alkoivat kiinnostaa kliseet ja sanansutkaukset. Millaisen muistokirjoituksen tekisin itselleni näistä aineksista.
No, tällaisen:
MUISTOKIRJOITUS
Elämä oli jonnin joutava kokeilu. Hän on jo tallella siellä. (Niin Hilja Haahti vihjaa.) Joutui marginaaliin. Löytyi sydänvika, meni muisti. Mutta ei kahta ilman kolmatta: kuolema tuli kuin varas yöllä. Sitä ennen eli ja oli kuin piru merrassa.
Hänen kuolematon sielunsa katosi, niin, minne? – kuin pieru Saharaan. Olemme surun keskellä kuin kissa pistoksissa. Vähä omaisuus, hänen märkä jälkensä on siis jakamatta. Mutta parempi pyy pivossa kuin perilliset oksalla.
Kovasti hän ehti puuhastella, työn tynkää löytyi. Kovasti opiskeli. Kaikki valui kuin vesi hanhen selästä. Suoraselkäisyydestä ei voi syyttää. Ketkuksi syntyi, tyhjätaskuna kuoli.
Kun tapasin hänet kuolinvuoteellaan, hän ähkyi kuin viimeistä päivää. Sanoi, että mitä huono huolehit kun turva istuu kelkassa.
Kaikki halut ja himot ovat valuneet hiekkaan. Ilmat pihalle ja toiseen hiippakuntaan, se on miehen tie.
Elämä on pitkä kuin nälkävuosi. Ei ihme, jos moni ryyppy on mennyt väärään kurkkuun.
Ja lopulta jätti jälkeensä vain viiveen – sellaisen, jossa elämä jatkaa lausettaan ilman kirjoittajaa.