Hiipivä totalisointi

Aluksi tunnistetaan hiipivän totalisoinnin puhetapoja ja esimerkkejä. Sitten kysytään, miksi totalisoinnista kannattaa olla huolissaan. Kolmas kysymys on kaikkein vaikein: miten torjua totalisointi ja vähentää sen vaikutuksia.

Avoin ja suljettu tila

Avoimessa tilassa ihmiset palauttavat mieliin kokemuksiaan, päästävät mielikuvituksensa valloilleen, uskaltavat esittää ratkaisuja pelkäämättä tulevansa torjutuiksi. He käyttävät ajattelun työkaluja eivätkä ensimmäisenä pyydä jotakuta ajattelemaan puolestaan. He pursuavat visuaalista, musiikillista, kirjallista ja liikunnallista luovaa toimintaa.

Suljetussa tilassa on noudatettava jotakin, on muutettava suunta joksikin toiseksi, on luovuttava tästä, on saatava tuota. Muut vaihtoehdot sulkeutuvat. Kun hiipivä totalisointi alkaa vaikuttaa, ihmiset eivät usko itseensä, he turvautuvat ”minua parempien tietoon” ja luopuvat ajattelemisen vaivasta.

Ei ole lainkaan mahdollista tuomita suljettua tilaa pahaksi ja avointa hyväksi. Mutta on mahdollista asettaa kysymys: millainen tilaa luova viesti laajentaa toisen osapuolen autonomiaa, itseensä viittaavaa toimintaa ja millainen rajoittaa sitä enemmän kuin on tarpeen, perusteltua ja hyväksyttävää.

Seuraavaksi kuvataan puhetapoja ja esimerkkejä tilan sulkemisesta ja toisaalta avoimen tilan luomisesta. Rakennetaan siis vaihtoehto hiipivälle totalisoinnille.  Taulukon kolmannella sarakkeella esitän, kuinka luodaan avoin tila. Sen viestit kertovat vaihtoehdon hiipivälle totalisoinnille.

Puhetapoja ja esimerkkejä

Hiipivä totalisointi sulkee tilan. Tilaa luova tapa puhua ehkäisee totalisointia. Usein tarvitaan avoin kysymys tilan luomiseen. 

Puhetapoja

Esimerkkejä hiipivästä totalisoimisesta ja tilan sulkemisesta — kukin voi arvioida itse, kuinka perusteltua tilan sulkeminen on…

Esimerkkejä totalisointia vastustavasta, tilaa luovasta puhetavasta

Myyntipuhe

Uudistuminen vaatii luovuutta ja rohkeutta, niin johdolta, hallitukselta kuin omistajiltakin.

Miten luovuutemme ja rohkeutemme auttavat uudistuksien keksimisessä, suunnittelussa ja toteutuksessa?

Väittämispuhe

Luovuus on uudistumisen ja kasvun edellytys. Strateginen luovuus on tuotava päätöksenteon ytimeen – sinne missä muutos syntyy. Yritysten uudistumiskyky pelastetaan tuomalla luovuuden johtaminen osaksi koko päätöksentekoketjua. Ilman määrätietoista luovuuden johtamista yrityksesi on tuomittu epäonnistumaan.

Millä tavoin käytämme luovuutta yrityksemme elinvoimaisuuden vahvistamiseen?

Velvoittava puhe

Jokaisella johtamistasolla on vastuu siitä, että johtamiskulttuuri rakentuu inklusiiviselle arvopohjalle ja toimintatavoille.

Miten vahvistamme tilaa luovaa johtamistapaa monissa erilaisissa tilanteissa, joita kohtaamme?

Perustelupuhe

Tutkimus osoittaa että korkean suorituskyvyn organisaatioissa tunteet eivät jakaudu sattumalta ja rakenne määrittää, kuka tuntee ja kuka säätelee sekä milloin.

Miten tunteemme ja niiden merkitykset voivat vaihdella työpäivän mittaan?

Haastamispuhe

Haastamme suomalaiset päätöksentekijät tuomaan strategisen luovuuden organisaationsa ytimeen.

Miten me suomalaiset päätöksentekijät voisimme parhaalla mahdollisella tavalla käyttää strategista luovuuttamme yrityksen elinvoimaisuuden ylläpitämisessä?

Edistämispuhe

…olemme kehittäneet Luovuuden johtamisen teesit, joiden avulla opit, mitä sinä voit omistajana, hallituksen jäsenenä tai johtajana tehdä luovuuden ja sitä kautta kilpailukyvyn edistämiseksi organisaatiossasi.

Miten kehittää ja ylläpitää omaa luovuutta?

Argumentoiva taivuttelupuhe

MIKSI STRATEGINEN LUOVUUS ON TUOTAVA PÄÄTÖKSENTEON YTIMEEN?

— … johtajuutta koskevat ajatuksemme ovat vanhentuneita,

— maailma on muuttunut kompleksiseksi, 

— luovuus on keskeinen työelämätaito jokaiselle työntekijälle,

— luovuuden johtaminen on välttämätöntä menestyvälle yritykselle.

Miten arvioit omakohtaisen tietämyksesi ja kokemuksesi perusteella, kuinka strategista luovuutta voitaisiin vahvistaa osana yrityksemme kilpailukykyä?

Miksi hiipivästä totalisoinnista kannattaa olla huolissaan?

Tunnistan kuusi kohtuullisen selvää vastausta: totalisointi saattaa

  1. miehittää motiivimme,
  2. muuttaa maailmamme mustavalkoiseksi,
  3. luoda valheellisen, varmana ja oikeana esitettävän todellisuuden,
  4. tuhota monimuotoisuutta ja
  5. verhoutua huomaamattomaksi osaksi viestien virtaa
  6. muuttaa maailmamme yksiulotteiseksi syiden ja seurausten totaliteetiksi

Totalisointi voi miehittää motiivimme?

Kun kuullaan, että uudistuminen vaatii rohkeutta ja luovuutta, ollaan mukana kielipelissä, jossa käännytään sisäänpäin etsimään todisteita rohkeudesta ja luovuudesta. Jos oma riittämättömyyden tunne on kyllin vahva, aletaan pohtia, mistä saada kaivattua rohkeutta ja luovuutta. Antaako myyntipuhe siihen vastauksen? Jos päinvastoin ollaan ylpeitä uudistumisen ja uudistamisen kyvykkyydestä, nyökytellään tyytyväisinä, oma identiteettikokemus vahvistuu ihan siitä riippumatta, kuinka hyvin itsekäsityksemme vastaa reaalitodellisuutta. Motivaatio miehitetään siis ainakin kahdella eri tavalla: alamme tavoitella ratkaisuja, jotka eivät äsken olleet edes mielessä, ja jatkamme itsetyytyväisinä oman uudistumisen ja uudistamisen hypessä.

Mustavalkoinen maailma?

Mustavalkoinen maailma rakentuu toiseuttamisesta. ”Jos et tee näin, olet tuomittu epäonnistumaan.” Edellä kuvattu väittämispuhe päättyy toiseuttamiseen: ”Ilman määrätietoista luovuuden johtamista yrityksesi on tuomittu epäonnistumaan”. Ollaan joko tuomittuja tai pelastettuja. Tämä hiipivän totalisoinnin ilmaus on vahvin ilmausten joukossa.

Vääristyvä todellisuus?

Ylläolevassa taulukossa esitetty Argumentoiva taivuttelupuhe rakentaa vastaanottajalle oman todellisuutensa. Esimerkissä ”johtajuutta koskevat ajatukset ovat vanhentuneita”, ”maailma on muuttunut kompleksiseksi” ja ”luovuuden johtaminen on välttämätöntä yritykselle”. Vääristyvä todellisuus syntyy, kun vastaanottajalle tuttu käsitys todellisuudesta kiistetään tai kielletään, ja kun toisenlaisesta todellisuudesta kiitetään ja palkitaan. Jos halutaan esittää vääristyvä todellisuus, tarvitaan sekä paineita että kiihokkeita. Oletetaan, että hiipivä totalisointi luo syyllisyyttä, riittämättömyyden kokemuksia ja pelkoja, kun käsitys todellisuudesta alkaa vääristyä. Totalisoivan viestin lähettäjä alkaa saada mainoseuronsa takaisin.

Heikentää monimuotoisuutta?

Ilmaisua ”luovuus” voidaan käyttää, kun joku keksii monenlaisia asioita, tuo esiin jonkin uuden ratkaisun tai keksii tehdä jonkin jutun toisin kuin se on aikaisemmin tehty. Näin käytettynä luovuus johtaa suoraan monimuotoisuuteen, irti yhdellä tavalla olevasta ja toimivasta.

Taulukossa ”luovuus” on valjastettu monimuotoisuuden systemaattiseen tuhoamiseen: ”Haastamme suomalaiset päätöksentekijät tuomaan strategisen luovuuden organisaationsa ytimeen.” Nyt on tuotava jotakin, joka saa ilmauksen ”strateginen luovuus”. Mihin? ”Organisaation ytimeen”? Missä se on? Milloin tietää olevansa organisaation ytimessä, milloin sen ulkopuolella?

Ymmärrän, jos joku ajattelee, että turhaan tässä kritisoin hyvää mainostekstiä. Täytyyhän olla totta, että luovuus + strategia + organisaation ydin == monimuotoisuutta. Miten ilmaisussa käytetään sanoja, se ratkaisee. Voitaisiin sanoa: ”Haastamme suomalaiset kuntoliikkujat tuomaan rattikelkkansa viikkoliikuntansa ykkösasiaksi”. Tällä analogialla piilevä totalisointi paljastuu ja osoittautuu luovuutta välineellistäväksi merkitysvajeeksi.

Hiipivä totalisointi verhoutuu huomaamattomaksi osaksi viestien virtaa

Kun siteeratut ilmaisut osuivat silmiin ensimmäistä kertaa, ensimmäinen kokemus oli ”vau, todella dynaamista ja oikeaan osuvaa sanomaa suomalaiseen jähmeyteen!”

Kun ilmaisuihin perehtyy, alkavat kriittiset epäilyt kohota. Nyt verhot alkavat väistyä, naamioita riisutaan. Hiipivä totalisointi tulvii tulkintaan. Ja juuri nyt, tällä rivillä, tulkinta on muuttunut karuksi: taulukossa olevat esimerkit ovat osa — ei totalisointia vaan — jo totalisoitunutta valtakulttuuriamme.

Esimerkiksi ilmaus ”Jokaisella johtamistasolla on siis vastuu siitä, että johtamiskulttuuri rakentuu inklusiiviselle arvopohjalle ja toimintatavoille.” on sisäkkäin kaksi kielipeliä: toinen velvoittaa pysymään inklusiivisuudessa. Virkkeen kielipeli on normatiivis-organisatorinen: se pyrkii ohjaamaan toimintaa määrittelemällä vastuun jakautumisen. Samalla siinä on pieni jännite: “kulttuuri rakentuu” (emergentti, ei täysin hallittavissa) vs. “on vastuu siitä, että…” (oletus ohjattavuudesta). Tämä jännite on usein johtamisen ytimessä: kuinka paljon kulttuuria voidaan todella “rakentaa” versus vain luoda ehtoja, joissa se muotoutuu.

Maailmamme muuttuu yksiulotteiseksi syiden ja seurausten totaliteetiksi?

Suljetut tilat syntyvät usein kausaaliajattelun varaan: ”ostamalla tämän tuotteen tulet entistäkin kauniimmaksi”. ”Ilman rationaalista päätöksentekoa yritysjohto menettää otteensa todellisuudesta.” 

Kausaaliajattelun vastakohta on kontingenssiajattelu: mitä vain voi sattua, mikään ei ole välttämätöntä eikä mahdotonta. Jatkuvassa epävarmuudessa elää tyytyväisenä, jos oppii sen nykyiseksi ja tulevaksi kodikseen. Suomalaisessa todellisuudessa saattaa olla niin, että nimenomaan savolainen kulttuuri on kehkeytynyt kontingentin ajattelun seuduksi. Mutta ”suattaa olla toisinnii”.  

Miten torjua totalisointi ja vähentää sen vaikutuksia?

Miten asettua jotakin kulttuurista valtavirtaa vastaan? On mahdollista, että tämä kysymys on kohdallinen juuri nyt. Jos loisin tässä ja nyt lukijalle suljetun tilan, tekisin kaksi kysymystä: uskotko tekemääni kysymykseen valtavirrasta? ja koska uskot, tuletko mukaan taisteluun valtavirtaa vastaan? Juuri näin syntyy se suljettu tila, jota totalisoinnin vastaisessa työssä vastustetaan. 

Hiipivä totalisointi on osa omaa ajattelutapaamme, toimintaamme ja arkeamme. Totesin alussa, ettei ole lainkaan mahdollista tuomita suljettua tilaa pahaksi ja avointa hyväksi, mutta on mahdollista asettaa kysymys:

millainen tilaa luova viesti laajentaa toisen osapuolen autonomiaa, itseensä viittaavaa toimintaa ja millainen rajoittaa sitä enemmän kuin on tarpeen, perusteltua ja hyväksyttävää? 

 

 

 


Palaa alkuun

Vastaa