Seuraavaksi otan esiin muutaman Matti Lackmanin tulkinnan. Hän kirjoitti tutkimuksen Kullervo Mannerista.
Lackman kuvaa Oulussa 20-27.8.1906 pidettyä SDP:n puoluekokousta:
”Mannerin on väitetty ihailleen väkivaltaa Kuusisen tapaan. Väite on kärjistys. Manner tosin käytti jyrkkiä luokkataistelutermejä kirjoituksissaan ja kutsui vastustajaa ’laumaksi’, jonka ohjelma oli ’petosta’ ja ’huijausta’. Hän viljeli jyrkkiä emotionaalisia otsikoita. Kuitenkaan hänen puuhastelustaan maanalaisissa kunnallisjärjestöissä ei ole todisteita. Maisteri Kuusisessa oli terävää älyä, jota monilta muilta sosialidemokraateilta puuttui. Kuusinen oli ulkoisesti pieni ja hintelä mies. Kookas ja komea Manner ymmärsi älykön suuruuden. Siksi tämän kanssa sopi liittoutua”
Lähteenä ovat Otto Wille Kuusinen juttu ’Venäjän vallankumous ja Suomen sosialidemokratia’ Sosialistisessa Aikakauslehdessä 14/1906 sekä Kurikan uutinen 1.9.1906 ”Puoluepäiviltä”. Lisäksi Lackman viittaa Hannu Soikkasen vuonna 1961 julkaisemaan tutkimukseen (sosialismin tulo Suomeen).
On vaikea uskoa, että näiden lähden perusteella voitaisiin tietää täsmällisesti, millainen kirjoittelu osoittaa väkivallan ihailua. Tätä Lackman pohtii. Kenen näkökulmasta jokin otsikko on ”jyrkkä emotionaalinen”? Mitä Lackmanin tulkinnoista kertoo ilmaisu ”hänen puuhastelustaan”, kun lähteet puuttuvat? Erityisen omituisena pidän tulkintaa Kuusisen terävästä älystä ja muiden sosialidemokraattien puuttuvasta älystä. Tulkintaan yhdistyy kuvaus Kuusisen habituksesta: ulkoisesti pieni ja hintelä mies. Sen sijaan Manner oli kookas ja komea, hän ymmärsi älykön suuruuden. Manner oivalsi myös, että hänen kanssaan ”sopi liittoutua”.
Olen harvoin törmännyt edellä kuvatun tapaiseen tulkintaan historiantutkimuksessa. Mannerin ja Kuusisen yhteistoiminta rakentuu Kuusisen oletetun älykkyyden, puolueväen tyhmyyden, Kuusisen ruumiin koon ja rakenteen sekä Mannerin ulkoisen olemuksen varaan.
Lackman uskaltautuu aprikoimaan, mitkä valinnat olisivat olleet hyviä Mannerin kehitykselle:
”Manner torjui kuitenkin kaikkein merkittävimmän sosialidemokraattisen toimittajan, entisen suutarin, Yrjö Mäkelinin kriittiset mutta hyväntahtoiset neuvot loukkaantuneena. Miesten välillä ei ollut oikeastaan minkäänlaista yhteistyötä, eikä se parantunut vuoden 1918 sodan jälkeenkään. Toimiminen muidenkin kuin Työmiehen toimittajien kanssa olisi ehkä ollut hyväksi Mannerin kehitykselle.”
Lackman selittää piirrostekstissä, kuinka ”Manner ei kyennyt monessakaan asiassa kilpailemaan vikkelän Oton kanssa”.
Eduskuntauudistuksen jälkeen valtiopäivät kutsuttiin koolle, mutta ne hajotettiin usein. Säädetyt lait jäivät vahvistamatta ja uudistuksia ei tehty. Vuonna 1916 pidettiin taas vaalit. Syntyi ensimmäinen sosialistienemmistöinen eduskunta (103-97). Mitä eri vaihtoehtoja poliittiset päättäjät saattoivat valita?
Ilmeisesti kysymyksessä oli ristiriita kahden yhteensopimattoman ongelman välillä. Toisaalta olisi mahdollista tai mahdotonta vaikuttaa Venäjään niin, että sikäläisten päättäjien ymmärrys Suomen tilannetta kohtaan olisi muuttunut. Toisaalta olisi mahdollista tai mahdotonta parantaa lainsäädännöllä ja hallinnollisin toimin Suomen sosiaalisiin epäkohtiin, esimerkiksi torpparikysymykseen.
Kävi kaiketi niin, että ristiriitaa ei päästy neuvottelemalla lähestymään lainkaan. Kukin puolue ajoi omien eturyhmiensä asiaa ja vastusti toisten puolueiden esityksiä.
Lackman kuvaa tilannetta:
”Vaikka Manner oli ilmeisen monissa asioissa oikeassa, ja Venäjän politiikka oli autonomisen Suomen itsemääräämisoikeudelle myrkkyä, on kysyttävä, johtiko hänen herjaava tyylinsä mihinkään positiiviseen lopputulokseen. Lopulta hän nousi kuitenkin ryhmänsä suosiossa Kuusisen tuntumaan ja ehkä ohikin. Ryhmään kuului muitakin merkittäviä poliitikkoja, kuten esimerkiksi Sirola, Mäkelin ja Edvard Gylling. Manner oli heistä jyrkin.”
Lähdeviittaus on Osmo Rinta-Tassin vuonna 1970 julkaistu artikkeli teoksessa Nuori Otto Wille Kuusinen 1881-1920.
Lackmanin valitsema horisontti on Mannerin toverisuhde Kuusiseen ja tämän vuoksi hän ei keskity ilmeisen ristiriidan, Venäjän Suomen-politiikan ja maan epäkohtien tarkasteluun. Mannerin kirjoitustyyli oli herjaavaa, hänen suosionsa samoin ajattelevien ryhmässä kasvoi. Hänestä tuli jyrkin ryhmässä. Entä hänen tapansa yrittää ratkaista Suomen itsemääräämisoikeuden ongelmaa ja maan sisäisiä epäkohtia? Lackman ei kerro ratkaisuyrityksistä.
Manner oli kansalaissodan aikana punaisen puolen johtaja. Kun punaiset hävisivät, Manner ja monet muut johtajat pakenivat Venäjälle. Olo Venäjällä oli ilmeisesti kurjaa. Manneria syytettiin vakoilusta kuten useita hänen kohtalotovereitaan. Hän kuoli unohdettuna. Hänen hautapaikkaansa ei tunneta.
Vastaa