Tulkintojen pätevyys

Arkipäivämme ovat viljanaan tulkintoja. Teemme niitä koko ajan, sillä olemme havaintojen, vaikutelmien mielleyhtymien ja — toivottavasti myös — vuorovaikutuksen maailmassa.

Historiantutkimuksessa tehdään jatkuvasti tulkintoja lähteiden perusteella. Mitkä ovat tulkintojen pätevyyden kriteerit? Oletan, että ne ovat tiukemmat kuin omat puntarointimme keskellä tavallista arkea. Voidaan silti tähdätä asioiden ymmärtämiseen. Se onnistuu (Wittgensteinin mukaan), jos tulemme tietoisiksi tavasta, jolla me ihmiset käytämme sanoja (oikeammin: käsitteitä), kun kohtaamme viestejä ja käymme keskusteluja. Usein pulmia syntyy silloin, kun en malta kuunnella loppuun asti, mitä toinen oikeastaan sanoo ja tarkoittaa. Alan ensimmäisen, hataran tulkintani pohjalta jaaritella omia käsityksiäni. Toisen ihmisen viesti katoaa, yritykseni ymmärtää katkeaa.

Historiantutkimuksessa tulkinnat ovat aina osin konstruktiivisia, mutta eivät mielivaltaisia. Niiden pätevyyttä arvioidaan joukolla kriteerejä, jotka ovat vakiintuneet historiantutkimuksen metodologiassa. Alla keskeisimmät:

1. Lähdepohjan kattavuus ja relevanssi

Tulkinnan on perustuttava mahdollisimman laajaan, olennaiseen ja monipuoliseen lähdeaineistoon.

Ei valikoivaa käyttöä: Yhtä tai kahta lähdettä ei saa käyttää yleisenä totuutena, jos vastakkaista aineistoa on runsaasti.

Monilähteisyys lisää luotettavuutta.

2. Lähdekritiikki (ulkoinen ja sisäinen)

Tulkinta on pätevä vain, jos sen lähteet on arvioitu kriittisesti.

Ulkoinen lähdekritiikki: aitous, alkuperä, ajoitus, tekijyys.
Sisäinen lähdekritiikki: tarkoitus, motiivit, puolueellisuus, konteksti, sanamuodot.

3. Kontekstuaalinen eheys

Tulkinnan tulee istua ajankohdan sosiaaliseen, poliittiseen, taloudelliseen ja kulttuuriseen kontekstiin.

Esim. käsitteiden anakronistinen käyttö (nykyleimojen tuominen menneisyyteen) heikentää tulkintaa.

Historiantutkija hakee eheätä tarinaa. Sen hinta voi olla vääristynyt lähteiden, faktojen ja esitettyjen käsitysten tulkinta. Peter Winch tarkastelee kriittisesti tutkimusta, jossa historiantutkimusta käytetään yleistysten luomiseen. Vastaavasti hän väittää, ettei kontekstuaalinen eheys ole edes aina mahdollista. Sillä jokaisen tulkinnan takaa löytyy jokin teoria, eli käsitys riippuvuuksista. Meidän on vaikeata ymmärtää menneisyyden ihmisen tapaa ajatella, vaikka lukisimme hänen tekstiään.

4. Selitysvoima ja koherenssi

Pätevän tulkinnan pitää:

  • selittää aineiston keskeiset piirteet mahdollisimman johdonmukaisesti,
  • olla ristiriidaton suhteessa keskeisiin faktoihin,
  • tarjota parempi selitys kuin kilpailijat (vrt. tieteellinen selityskilpailu).

Tulkintaa pidetään vahvana, jos se minimoi poikkeukset ja ad hoc -selitykset.

Selitysvoima ja koherenssi ovat häviävä osapuoli, jos historiantutkija haluaa luoda johdonmukaisen, näkemyksellisesti — ei faktapohjaisesti — ristiriidattoman kokonaiskuvan sekä hankkia omalle selitykselleen arvovaltaisen taloudellisen, poliittisen tai yleisen mielipiteen suuntaisen tuen. 

Per Evind Svinhufvudin elämäkerran osa II ilmestyi 1961, samana vuonna kun Suomi vakuutti Urho Kekkosen suulla, että Suomi pysyy lojaalina neuvostojohdolle.  Kun Einar W. Juva kirjoitti elämäkertaa, hänen taustanaan oli Suomen ulkopoliittisen johdon yritys säilyttää maailmalla kuva puolueettomasta maasta. 

Oudolla tavalla Juvan kuvaus 1917 Suomesta ja Juhani Suomen kuvaus Urho Kekkosen pohdinnoista tämän III presidenttikauden alussa löytyvät yhteisen nimittäjän takaa: Yhteinen, massiivinen selitysperuste, Neuvostoliitto / Venäjä pysyvänä uhkana lähentää tekstit.

Einar W. Juva: Svinhufvudissa ”oli varmistunut se käsitys, että Saksa oli murskaava vihollisensa, myös Venäjän, jolloin Suomelle aukenisi mahdollisuus vapautua sortajastaan…Tuli sitten Venäjän suuri vallankumous.Svinhufvudkin oli pitänyt sen puhkeamista mahdollisena, mutta ei hänkään ollut sitä vielä odottanut..Nyt se kuitenkin yllätti hänet…vapautti hänet ja kuljetti juhlasaatossa läpi laajan Venäjän valtakunnan kotimaahan. Muutos oli aivan tavaton. Nyt oli ilmassa vapautta, vapautta, vapautta”. 

Juhani Suomi kuvaa pettynyttä presidenttiä. Veikko Vennamo, ”pikkupoliitikko” ja ”edesvastuuton demagogi, jolla ei totuutta ole edes sanakirjassa” oli saanut runsaasti protestiääniä. Suomi kirjoittaa: ”Kekkonen oli katkera myös siksi, että katsoi kokoomuksen ehdoin tahdoin pilanneen hänen ulkopoliittisen rakennustyönsä. Toisen presidenttikautensa alussa hän oli Moskovan painostuksesta piittaamatta vetänyt kokoomuksen hallitukseen ja taannut sen ulkopolitiikan. Käyty vaalikamppailu oli kuitenkin osoittanut, ettei puolueessa annettu sille arvoa…olivat kokoomuslaiset … virittäneet vaalitaistelun, jota paikka paikoin sävytti vanhakantainen ’ryssänvastainen’ henki. Sen seurauksena oli puolue menettänyt idässä siihen mennessä versoneen vähäisenkin luottamuksen…olen katkera sen vuoksi, että kokoomuksen ulkopoliittinen käyttökelpoisuus, jota olin ollut mukana luomassa, on nyt joutunut kyseenalaiseksi’”.

Svinhufvudille Venäjän vaikutusvalta merkitsi orjuutta, josta Suomi kansakuntana oli vapautunut. 

Kekkoselle Venäjän vaikutusvalta merkitsi hallittavaa tosiasiaa, jonka kanssa Suomen kansakuntana oli selvittävä.

Kun kirjoitetaan Ukrainan sodan historiaa, kuvataan Venäjän vaikutusvaltaa kenties voimana, joka on Naton avulla padottava ja pidettävä aisoissa.

5. Yhteensopivuus nykyisen tutkimustiedon kanssa

Tulkinnan tulee huomioida:

  • vallitseva tutkimus,
  • aiemmat hypoteesit, alan yleisesti hyväksytyt metodit.

Juhani Suomen Kekkos-tutkimukset ja Lasse Lehtisen Kekkostulkinta kertovat samasta presidentistä mutta kuin eri henkilöstä. Juhani Suomen mukaan presidentti Urho Kekkonen osasi puolustaa Suomen etuja Neuvostoliiton pyrkimyksiä vastaan (yöpakkaset 1958-1959 ja noottikriisi 1961). Lasse Lehtisen mukaan Kekkonen tilasi neuvostojohdolta väliintulot saadakseen halutun lopputuloksen. Lehtinen pystyi tuomaan esille neuvostoarkistojen lähteitä. Ne vahvistavat hänen hypoteesiaan.

Radikaali uusi tulkinta ei ole automaattisesti huono, mutta sen todistustaakka on suurempi.

6. Metodologinen läpinäkyvyys

Pätevän tulkinnan pitää tehdä näkyväksi:

  • miten lähteitä on luettu ja punnittu,
  • millaisia valintoja ja rajauksia on tehty,
  • mitä oletuksia ja käsitteitä käytetään.
  • Ilman tätä tulkintaa ei voida arvioida.

Esille ottamassani Matti Lackmanin tutkimuksessa käytettiin runsaasti lähteitä, mutta niitä ei läpinäkyvästi yhdistetty tapahtumien kuvaukseen, henkilöiden luonnehdintaan tai johtopäätöksiin. Pelkkä lähteiden maininta ei riitä perusteluksi.

7. Argumentatiivinen kestävyys

Tulkinnan täytyy kestää: vertaiskritiikki, metodologiset vastaväitteet, vaihtoehtoisten selitysten vertailu. Tulkinta, jota ei voi rationaalisesti puolustaa vastaväitteitä vastaan, ei ole pätevä.

Tämä kriteeri ei esimerkiksi täyttynyt Matti Lackmanin Kullervo Manneria koskevassa tutkimuksessa.

8. Heuristinen arvo

Hyvä tulkinta avaa uusia kysymyksiä ja lisää ymmärrystä.
Se kykenee:

  • luomaan uusia näkökulmia,
  • yhdistämään sirpaleisia ilmiöitä,
  • tuottamaan testattavia hypoteeseja.

Suurten valtioiden politiikka, erityisesti Hitlerin Saksan, Stalinin Neuvostoliiton ja Hirohiton Japanin valloitushalu johtivat Kansainliiton vaikutusvallan ja toiminnan romahtamiseen. Kun tapahtumia 1938-1945 konstruoidaan kokonaiskäsityksen saavuttamiseksi, löydetään uusia näkökulmia. Tärkeimpiä niistä on se, kuinka ratkaistaan kansainvälisen rauhanjärjestön tarkoituksen ja tavoitteiden sekä suurvaltojen todellisen vaikutusvallan, riippuvuuksien  ja intressien välinen ristiriita. 

Jos kirjoitetaan (v. 2025 jälkeen) Yhdysvaltain ulkopolitiikan historia 1945-2025), kootaan sirpaleisista ilmiöistä kokonaiskäsitys. Kysytään, mikä politiikan suunta presidentti Trumpin erillisistä, keskenään ristiriitaisista ja vahvoista puheenvuoroista rakentuu. 

Ukrainan sota (2022-) ja sitä koskevat rauhantunnustelut kootaan myöhemmin kirjoitetuksi historiaksi. Nykyisten (2022-2025) kokemusten sekä Suomen jatkosodan perusteella voidaan esittää hypoteesi:

Mitä enemmän alueella on arvokkaita mineraaleja, sitä todennäköisempää on, että tämä seikka on ensisijainen intressi, kun päätetään sodan aloittamisesta, sodan osapuolen auttamisesta ja rauhan aikaansaamisesta. 

9. Empiirinen tarkistettavuus

Vaikka historia ei ole kokeellinen tiede, tulkinnan täytyy olla: falsifioituva eli periaatteessa kumottavissa uusilla lähteillä, verrattavissa muihin aineistoihin tai samankaltaisiin historiallisiin ilmiöihin.

Luokka-, vapaus- ja kansalaissota 1918 on esimerkki kansallisesta, hyvin traumaattisesta ilmiöstä. Sosialidemokraattisesta puolueesta erottautuivat sittemmin kommunisteiksi nimetyt ihmiset. Tämä, punaiseksi kutsuttu ryhmittymä koki horisontikseen luokkataistelun, omistavan luokan kukistamisen ja yhteiskunnallisten vääryyksien poistamisen. Heille Venäjän vallankumous oli esikuva.

Puolueryhmittymistä oikealla olevia kutsuttiin valkoisiksi. Heidän horisonttinsa oli itsenäinen Suomi ja Venäjästä vapautuminen. Nimitys vapaussota oli siten oikea tulkinta ilmiöstä.

Jälkipolvien horisontti on kansalaissota. Kuvaus luo käsityksen kansallisesta ristiriidasta, johon ei löytynyt rauhanomaista ratkaisua.

Empiirisen tarkistettavuuden näkökulma johtaa havaitsemaan, etteivät punaiset enempää kuin valkoisetkaan olleet valinneet pätevää tulkintaa tilanteesta. Kumpikin osapuoli toteutti vain yhtä tavoitetta: miten nujerretaan vastustaja. 

Porvarillisella puolella oli niitä, jotka suosittelivat neuvottelua. Samoin osa sosialidemokraateista (esim. Väinö Tanner) kannatti luokkataistelun sijaan ongelmien rauhanomaista ratkaisua.

Kun ilmiö jäsentyy kokonaiskäsitykseksi, jäsentymistä voi ohjata vahva asenne (”punaiset ovat väärässä”, ”valkoiset ovat väärässä”). Tarkistettavuus on mahdollinen, jos asenne ilmiöön kyetään kyseenalaistamaan.

Kriteerit

Historiallisen tulkinnan pätevyyttä arvioidaan sen mukaan, kuinka hyvin se:

  1. perustuu laajaan ja relevanttiin lähdeaineistoon,
  2. käyttää lähdekritiikkiä,
  3. on kontekstissa uskottava,
  4. on koherentti ja selitysvoimainen,
  5. sopii yhteen muun tutkimuksen kanssa,
  6. on metodisesti läpinäkyvä,
  7. kestää argumentatiivisen arvioinnin,
  8. tuottaa uutta ymmärrystä,
  9. on periaatteessa kumottavissa.

Syvä huokaus. Syntyy mielikuva, ettei laajojen lähdeaineistojen käyttö ja laajan kokonaiskuvan rakentaminen tapahdu missään tarinoiden kertomisen kehdossa.

Vastaa

Vastaa